torstai 26. maaliskuuta 2015

MIKSI?

Moi!
Täällä blogissa (kuten toisessakin blogissani) on olut nyt vähän aikaa hiljaisempaa. Suurin syy siihen on ollut varmastikin se, että olen ollut kipeänä, enkä ole jaksanut kirjoittaa. Tiistain siis olin koulustakin poissa, ja sen jälkeen on ollut vielä nuhaa.
 
Tiistain siis vain makasin kotona, ja tulihan siinä sitten telkkua katottua, koneella oltua yms. Saksikäsi Edward leffankin katoin pitkästä aikaa! Kuumehan miulle ei missään vaiheessa noussut, mutta niin kipeä olo oli, että jäin kotiin. Ja onneksi jäinkin! Olin nimittäin keskiviikkona jo paljon parempi olo ja silloin iloisesti kouluun marssinkin. Sen jälkeen on kylläkin pitänyt nenää niistää ahkerasti, ja ääneni on varmastikin kuulostanut siltä kuin puristaisin nenääni, sen verran tukossa se on ollut :D Mutta onneksi en ole ainoa. Meijän luokkalaiset nimittäin melkein vuoroperään on nenään niistämässä, ja yhdet nenänniisto kisatkin on eilen nähty! :D Koko ajan kuitenkin terveempään suuntaan ollaan menossa, ja tänään olikin aikalailla normaali olo. Pientä tukkoisuutta vieläkin, mutta sen en anna menoa haitata! Innolla odotan toukokuuta ja sitä siitepölyä ja nenäliinojen määrää... (olen siis siitepölylle allerginen, ja toukokuu meneekin yleensä nenää niistäessä...).
 

 
 Nyt keväällä onkin aika paljon ohjelmaa luvassa, ja varmaankin aika kiireistä tulee olemaan. Meidän luokka järjestää ensi kuussa sählyturnauksen, jossa meneekin koko lauantai päivä... ja kaiken lisäksi luvattiin äitin kanssa tehdä sinne karjalanpiirakoita myyntiin, ja niiden tekemiseen menee aikaa! Toivottavasti tämä tapahtuma onnistuu, ja saadaan kerättyä rahaa luokkaretkeämme varten!
 
Kuukauden päästä olisi myös yläastelaisten vapputanssiaiset! Mekko miulla sinne jo on, mutta kengät täytyisi käydä ostamassa, ja serkulta pitäisi kysyä boleroa lainaan... Näistä varmastikin tulette kuulemaan sitten ensi kuun lopussa!
 
Toukokuussa miulla olisi myös TET, joka kestää siis kolme päivää. Olen varmaankin menossa kaverini kanssa tätini kahvilaan, ja "muutamme" muutamaksi päiväksi silloin mummille ja papalle Siiri-koirani kanssa, jotta on lyhyt "työmatka". Mummi saa siis hoitaa Siiri koiraa sillä välin kun me ollaan "töissä"! Kuulostaa niin hassulta tuo kaikki "työ" juttu... :D
 
Varmastikin on myös paljon muita juttuja, mutta niitä en muista, sillä tuossa on ne kaikkein "isoimmat" tai "tärkeimmät"! Olen myös ajatellut vähän uusia miun hiustyyliä keväällä, varmaankin vasta toukokuun lopussa, mutta siitä en paljastakaan enempää, ainakaan vielä! Kiinnostaisiko teitä semmoinen kaikki miun hiuksista- postaus?
 
♥: Vilma


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ihana lauantai

Moi!
Eilen oli aivan ihana päivä, ja ne ketkä seuraavat miua instagramissa, tietäväkin jo suunnilleen miksi! No, kerron kuitenkin nyt täällä miksi päivä oli niin ihana.
 
Aamulla en nukkunut pitkään, mutta heräilin siinä sitten rauhassa ja tein aamutouhuja, rakastan kiireettömiä aamuja! ♥
 
Päivällä lähdin ratsastustunnille, klo 12-13. Siitä sitten lähdettiin iskän kanssa vaan kiertelmään kaupunkia, kun meillä oli aikaa ennen kuin mentäisiin syömään.
 
Isäni oli siis sanonut, että mennään syömään hänen tuttunsa kanssa ja he pitävät siinä samalla kokousta. Vähän siinä sitten ihmettelin miksi ihmeessä se haluaa ihan välttämättä miut mukaan. Autossa hän sanoi, että katsotaan tuleeko sinne vielä muitakin... ja miehän siinä vaiheessa kiljaisin että tuleeko kummini! Mutta siinä vaiheessa iskä vielä sanoi, että no ei tietenkään. Vähän enne syömistä se sitten kertoi, että kummini on tulossa! ♥ Oli siis pieni yllätys nähdä miun kummiani! En siis näe häntä kovin usein, sillä ammatiltaan hän on näyttelijä ja ikinä ei voi tietää miten hänen työt menee, ja kaiken lisäksi hän asuu Helsingissä, eli aika kaukana meiltä! Mutta oli kyllä ihana yllätys!
 
Siinä käytiin sitten syömässä, ja vaikka melkein koko syömisen ajan hiljaa olin ja kuuntelin muiden juttuja, joista puoliakaan en ymmärtänyt, koska he puhuivat näytelmistä/näyttelijöistä/käsikirjoituksista yms. Näin kuitenkin kummiani ja sain hyvää ruokaa, joten olin oikein iloinen.
 
Illalla vielä kun tultiin kotiin kävin räpsimässä iskälle hänestä kuvia johonkin juttuun. Kuvista tuli itseasiassa aika kivoja kun oli ilta-aurinko! Loppuillan sitten mussutinkin karkkia ja leikin Siiri-koirani kanssa ♥
Tässä viikon vanha kuva, älkää katsoko taustaa, sillä miun ois pitnäyt tuollakin hetkellä pitänyt siivota, mutta päätimpä sitten ottaa kuvan...
 Kiitoksia muuten viidestätoista lukijasta! Jos blogilleni joskus tulee 50 lukijaa, lupaan pistää arvonnan pystyyn! Ja kiitos kaikista toivekuva ehdotuksista, joita on tullut edelliseen postaukseen!
 
♥: Vilma


torstai 19. maaliskuuta 2015

Toivekuvia?

Moro!
En muista olenko koskaan blogissani toteuttanut toivekuvapostausta, mutta nyt ajattelin siis toteuttaa! Tarvitsisin teiltä vain vähän apua siihen... Mitä muutakaan kuin kuva ehdotuksia! Laita ehdotuksia tulemaan kommentilla, yritän toteuttaa niitä sitten parhaani mukaan. :)
♥:Vilma

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Talven suosikkeja

Moi!
Nyt alkaa miu mielestä olla jo kevät, joten on korkea aika esitellä teille miun talven suosikkeja! Nämä kuvat ovat olleet jo muutaman päivän kamerassa, mutta vasta tänään sain aikaiseksi siirtää ne koneelle ja muokata. Mutta pitemmittä puheitta mennään suosikkeihin!
 
♥ Talvikenkäni
Nämä  miun uudet talvikengät, ns. "halppis uggit" ovat aivan ihanat! Niin pehmoiset ja lämpimät!
 
 ♥ Kaulahuivi
Cubuksen kaulahuivi mummini osti miulle joululahjaksi, ja joulun jälkeen se onkin ollut melkein päivittäin kaulassani!
 ♥Pörröpeitto
Tän pörröpeiton taisin ostaa syyslomalla, jos oikein muistan. Talvella siihen oli ihana kietoutua iltaisin jos oli kylmä!
 ♥Fleecehousut
Nää on ehdottomasti ollut miun lemppari yökkärihousut talvella, niin ihanan päällä!
 ♥Kynttilät
Talvella varmastikkin näitte paljon kuvia kynttilöistä täällä miun blogissa... Oli niin ihana poltella niitä pimeänä talvi-iltana!
 ♥ Nivean Soft-rasva ja Lip Butter
Tuo Nivean Soft-rasva on ollut miulla käytössä jo pitkään, ja talvella käytin sitä erityisesti kasvoille. Tuo Lip Butter taas on aika uusi tuttavuus, mutta olen tykännyt!
 ♥Neuleet
Talvella kun oli kylmä, oli aamuisin ihana vain heittää päällensä ihanan lämmin neule esim. farkkujen kanssa!
Pörrösukatkin olisivat kuuluneet tähän postaukseen, mutta niistä unohdin valitettavasti ottaa kuvan! Mutta nekin ovat siis olleet yksi talven suosikeistani!
 
Onko sinulla jotain samoja suosikkeja kuin miulla? Entä pidätkö blogin uudesta ulkoasusta?
 
Nyt taidan lähteä nauttimaan tuosta keväisestä auringonpaisteesta!
 
♥:Vilma

torstai 12. maaliskuuta 2015

100. Postaus: My day 10.3

Moi!
Kun kysyin teiltä, mikä olisi kiva 100.postaus, tuli pari vastausta, että my day. No, tämänhän minä sitten päätin toteuttaa! Toivottavasti tykkäätte tästä, sillä päiväni ei ollut mitenkään erikoinen! Mutta mennäämpä itse my day:hin.
 
Tiistai 10.3
 
Herätyskello soi 6.01, torkku kestää 5 minuuttia
Joka kouluaamu miulla on kello soimassa 6.01, jolloin painan kerran torkkunappia. Kun kello toisenkin kerran soi, painan vain lopeta nappia, ja otan puhelimen käteeni.
 
Klo. 6.06 Instagramin ja muun sosiaalisen median selausta
@vilmaadalinnea
Noin klo. 6.15. Sängystä nouseminen
Tähän mennessä olen saanut tarpeekseni somesta, ja nousen ylös.
 
Vaatteiden vaihtaminen
Päivän asu!
Muut aamutouhut
Kun olin vaihtanut vaatteeni, tein muut aamutouhuni, ja lähdin kouluun.
 
Koulupäivä
Koulupäivästä miulla ei oo yhtään kuvaa, kun en jaksanut rueta kameraa raahaamaan, eikä puhelimellani saa hyviä kuvia. Mutta koulussa miulla oli ruotsia, uskontoa, enkkua, matikkaa ja kaksi tuntia liikuntaa.
 
Kolmen jälkeen kotiin
Kolmen jälkeen siis olin kotona, pitkä päivä kun miulla tiistaisin on. Kotona vain söin välipalan, ja menin huoneeseeni tabletin kanssa. Ulos en enää sinä päivänä lähtenyt erikoisemmin, sillä olin aivan hikinen liikkatunnista. Tabletilla pelasin simpsons-peliä (Josta en muuten ymmärrä yhtään mitään, haha :D ) ja selailin we heart it:tiä. Niin ja sain ihanan kortin kummitädiltäni Uudesta-Seelannista! Kiitos vain kortista täti jos luet tätä! <3
 

 
 Bloggausta
Ilta menikin sitten kirjoittaessa toiseen blogiini piiiiiitkä postaus horse fairista! (postaukseen pääset tästä )
 
Iltatouhut ja nukkumaan
 
Kuten varmastikkin huomasitte, päiväni ei ollut mitenkään erikoinen! Mutta toivottavasti piditte silti postauksesta! :D Ja vielä loppuun yksi kysymys...
 
Pitäisikö miun luoda tälle blogille oma Facebook sivu?
 
♥ : Vilma
 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hiukset: Sivuletti

Moi!
Tänään olis vuorossa kuvia yhestä tosi simppelistä mutta ihanasta kampauksesta! Itte olen pitänyt tätä tänä talvena ties kuinka monta kertaa! Mutta mennäänpä itse "tutoriaaliin"!
 
1. Lähtötilanne
Itselläni oli hiukset takussa ja kiharalla. 
 2. Hiustenharjaus
Harjaa hiuksesi hyvin.
 3. Tee sivujakaus
Itse ainakin olen pitänyt tätä sivujakauksella, mutta voi toimia myös keskijakauksella.
 4. Letin aloittaminen
Ota sivujakauksen toiselta puolelta sopivan kokoinen osio hiuksia.
 5. Letin tekeminen
Ruetaan tekemään sivulle rankanlettiä, mutta vain väärinpäin. Ei ole vaikeaa, kun tekisit tavallista, mutta laitatkin hiusosat aina vain alakautta!
 6. Letin päättyminen
Jatka siis letittämistä korvan kohdalle.
 7.Letin kiinnittäminen
Kiinnitä letti parilla pinnillä korvan taakse.
 8. Valmis kampaus
Ja se on siinä! Oikein yksinkertainen ja nätti kampaus on valmis :)
Mitä piditte postauksesta? Haluatteko jatkossakin tällaisia postauksia?
 
♥: Vilma

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Lauantain ostoksia

Moro!
Ensinnäkin haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita, teitä on nyt 12! ♥
Mutta sitten itse asiaan! Lauantaina oltiin käymässä kaupungissa, kun ei haluttu viettää vain kotiviikonloppu, olihan meillä loma loppumassa. Mitään en erikoisemmin etsinyt, mutta kyllähän sieltä aina jotain mukaan tarttuu! Tällaiset sitten tällä kertaa.
Anteeksi ylivalottunut kuva...

Herbinan puhdistusemulsio ja kasvovesi | Prisma

Pörrösukat | Cubus

Nivean Soft rasva | Prisma
Dove body milk | Prisma

Tarratimantteja | Sinooperi

Valokynä | Prisma
Tuossa kaikki siis tiivistettynä! Hiusväristä ei omaa kuvaa ollut, mutta se olikin se perus mitä käytän. Tuo valokynä oli kyllä tosi heräteostos, sillä ostin sen koska se oli alennuksessa ja halusin kokeilla sitä! Tässä joku päivä on tulossa postausta yhdestä meikistä, jossa käytin tätä, joten kerron siitä sitten vähän tarkemmin! Mutta nyt taidan katsoa eilisen UP:n, sillä eilen en sitä telkusta katsonut. Tänään koulussa meillä oli talviliikuntapäivä, ja itse olin lumikenkäilemässä pari tuntia. Koulustakin pääsin jo normaalia aikaisemmin, 12.15! Kotona olin siis lähempänä yhtä. Jos olisi normaalikoulupäivä ollut, en olisi ihan vielä etes kotona! Illalla lähdemmekin vielä kaupunkiin katsomaan teatteria, kun tuttumme oli varannut meille sinne liput, on siis ilmeisesti hänen kirjoittama esityksensä!
 
♥: Vilma

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Blogeja osa 2

Moi! Vähän aikaa sitten tein tästä ensimmäisen osan, johon pääset tästä. Arvostelin siis linkatuista blogeista puolet, ja nyt olisi sitten vuorossa ne toiset puolet! Ja muistutan yhä, että nämä ovat vain miun mielipiteitäni, enkä ole mikään ammattilainen!
 
Päälle parikymppinen punapää kirjoittelee elämästään monien kuvien kera.
Mukana oma tyyli, hyvä ruoka, ystävät, rento meininki ja mieheni :)
 
+Kiva ulkoasu
+Hyviä kuvia
+Kirjoitat hyvin
-En keksi miinuksia :D
 
Elämää kihlattuni ja meidän pienen koiran kanssa :)
 
 
+Ulkoasu on kiva :)
+Teksti sujuvaa!
-Joidenkin kuvien laatu
-Mielestäni bannerin teksti voisi olla keskellä...
 
20vuotias, lifestyle :)
 
+Oman näköinen ulkoasu :)
+Kivoja postausaiheita
-Joidenkin kuvien laatu
 
18-vuotiaan naisenalun lifestyleblogi
 
+Tosi kiva banneri!
+Tosi kiva että blogista löytyy välilehtiä, ja esim. instagramiin pääsee suoraan :)
-Pystysuuntaiset kuvat ovat mielestäni liian isoja
 
Reilu parikymppisen opiskelijatytön elämää monipuolisesti lifestyle-tyylisessä blogissa. Lähellä sydäntä sisustus, juhlinta ja eläimet, mutta mukana myös muuta :)
 
+Kuvat!
+Ulkoasu :)
-Banneri on mielestäni liian pitkä pituussuunnassa, ja välilehtien tekstit liian isolla.
 
 
+Kiva banneri :)
-Muuten ulkoasu on aika sekava...
 
 
21-vuotias oululainen tyttö kirjoittelee aikalailla lifestyle-tyylistä blogia. Mukana myös muuta tyttömäistä hömppää ja normi arkea! :) Lähellä sydäntä on jääkiekko ja kosmetiikka<3 (kuukauden koho kohta aina livboxi, siitä esittelyä blogissa myös välillä)
http://mima93.blogspot.fi/

+Sivupalkista löytyy tietoa sinusta!
+Mielestäni ihan hyvä postaustahti
-Ulkoasu
-Kuvien laatu

18 / jyväskylä / lifestyle & muoti :)
 
+Banneri
+Kuvat
-Mielestäni fonttia voisi muuttaa
 
21-vuotias järvenpääläisnainen bloggailee pääosin arjesta oman hevosen kanssa sekä kaikesta siihen liittyvästä. Mukana kuvioissa myös pyörii 25-vuotias avopuoliso, kuusi gerbiiliä sekä yksi sekarotuinen piski. Blogissa on luvassa myös mielipidepostauksia sekä muita erikoisempia postauksia. Tervetuloa mukaan meidän reilun 90 lukijan joukkoon! ♥
 
+Ihana hevonen!
+Sivupalkista löytyy tietoa!
-Mielestäni banneri voisi olla korkeussuunnassa vähän lyhyempi
 
Huhhuh mikä urakka on ollut käydä nämä kaikki blogit läpi! Mutta nyt se on viimein tehty, ja olen itsestäni aika ylpeä, kun jaksoin jokaisesta laittaa ainakin yhden plussan ja yhden miinuksen! Toivottavasti tekin olette pitäneet näistä kahdesta postauksesta!
 
♥:Vilma