tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kevään hiusmuutos

Arrgh... Tää postauskin olis pitänyt tulla jo ajat sitten, mutta mein koneen netti ei toimi kunnolla!

Moikka! Vihdoin ja viimein postausta miun  kevään hiusmuutoksesta!
 
Kuvista onkin varmasti näkynyt, ettei miun hiukset ole enää pelkästään tummanruskeat. Rupesin jo talvella miettimään, että haluaisin jotain uutta hiuksiini- olivathan ne olleet samanlaiset jo puolitoista vuotta! Nyt Heinäkuussa olisikin tullut sitten kaksi vuotta täyteen samanlaisilla hiuksilla, mutta onneksi hiuksilleni tehtiin muutosta!
 
Ensimmäisenä oli vuorossa íhan tavallinen juurikasvun värjäys, niin että hiukseni näyttivät vielä senkin jälkeen ihan samanlaisilta kuin ennenkin. Toisena oli vuorossa hiusten leikkaus, joka muuten tehtiin ihan kampaajalla! Johan siittä vissiin puolivuotta olikin, kun olin viimeksi kampaajalla käynyt... Kampaajalla sitten leikattiin vain vähän latvoja, ja sivuotsis. Hiusten laikkauksen jälkeen oli vielä vuorossa ombre liukuvärjäys.
 
Molemmat värjäykset tehtiin siis kotona, ja kaverini kävi ne miulle tekemässä.
 
Liukuvärjäyksestä olisi pitänyt tulla ihan vaalea, mutta miulla oli hiukset niin tummat, että vaikka pidin sitä melkein maksimimäärän, tuli niistä vain vaaleanruskeat. Mutta itseasiassa pidän näistä tosi paljon! Ehkä olikin ihan hyvä ettei latvoista tullut ihan vaaleita, tuokin tuntui olevan jo niin tappavaa miun hiusten latvoille, että niistä löytyi paljon kaksihaaraisia sen jälkeen!
 
Tässä olisikin vielä kuvat värjäyksien välistä:
 
 
 
Eli siis 1. kuva on ennen juurikasvun värjäämistä, 2. kuva juurikasvun järjäämisen jälkeen ja 3. kuva liukuvärjäyksen värjäämisen jälkeen.
 
Nuo kaikki ovat vähän huonoja kuvia- onhan ne vessan peilin kautta otettuja, mutta tähän loppuun vielä kuva, jossa näette ehkä vähän paremmin lopputuloksen.
 
 


4 kommenttia: