torstai 25. elokuuta 2016

VIIKONLOPPU

Moikka! Te, ketkä miua instagramissa seuraattekin, olette saattaneet huomata muutamia uusi kuvia miun tilillä viime viikonlopun jälkeen! Ja nyt vasta nämä kuvat pääsevät tänne blogiin asti! Oltiin siis tosiaan viime viikonloppu äidin ja koiran kanssa sukulaisten tykönä, perjantaista sunnuntaihin. Käytiin sitten lauantai- iltana ottamassa miusta, ja vähän koirastakin äitin kanssa kuvia (joista tuli mielestäni vieläpä oikein onnistuneita!) sekä aikaisemmin päivällä kävimme pienessä puutarhassa, jossa sai vapaasti käydä katselemassa ja kuvailemassa. Sieltäkin pari onnistuineinta kuvaa valitsin tähän postaukseen, niin ei ole ihan pelkkää miun naamaa. Tuo viikonloppu taisikin olla vähän sellainen "kesän päätös viikonloppu", sillä nyt kyllä sanoisin olevan jo syksy, sen verran kylmää ja sateista on tänäänkin täällä ollut. Sen verran vielä viikonlopusta, että oli kyllä tosi kivaa olla taas pitkästä aikaa sukulaisten luona kylässä yötä! Nyt onkin sitten seuraavat pari viikonloppua taas täynnä ohjelmaa, ja mm. ensi sunnuntaina luultavastikin lähdemme IKEA:an, joten nyt kysyisinkin teiltä, kiinnostaisiko teitä sen jälkeen postaus miun huoneesta? Entäpä kuvien lisäksi pieni video pätkä? Kertokaa se miulle, nimittäin mielelläni sellaisen toteuttaisin! Lisäksi ollaan lähdössä syyskuun ekana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin kestävälle reissulle koko perheen (ja oikeastaan sukulaistenkin) kanssa, mutta miäpä en vielä kerro että minne! Postausta sieltä varmasti tulee, ja hieman jännitystäkin reissussa on, sillä meidän täytyy ottaa miun koirakin reissuun mukaan... Mutta eiköhän me siitäkin selvitä.


Paita & huppari: H&M | Korvakorut ja farkut: Ginatricot | Kaulakoru: Kalevala | Kengät: Nike







sunnuntai 14. elokuuta 2016

VIIMEINEN VUOSI

Moikka! Postauksen otsikko... Joko arvaatte? Ja ei, se ei liity blogiin, vaan miun koulun käyntiin! Miä nimittäin palasin kouluun viime torstaina, ja viimeistä kertaa. Ysiluokka enää siis peruskoulua jäljellä! Ollaan tällä hetkellä siis koulun vanhimpia, ja siitä kyllä aiotaan ottaa ilo irti tänä vuonna. Outoa, että vasta itsehän menin tuonne yhtenäiskouluun neljännelle luokalle, ja ne silloiset ysit tuntuivat niin isoilta ja pelottavilta, ja nyt me ollaan ne isot ja pelottavat. Koulun kingit. Ja oikeasti tunnemme itsemme eskarilaisiksi, jotka vain pelaavat kaiket välkät Pókemon Go: ta (tai no oikeastaan me vaan pyöritetään yhtä ja samaa pokestoppia koko välkkä). Kaikkein omituisin asia tässä vuodessa on kuitenkin se, että enää ensi syksynä me ei palata sinne samaan, vanhaan tuttuun paikkaan. Onko joku blogini lukijoista ysillä nyt?

Tämä syksy tulee olemaan aika kiireinen, ja nyt jo tässä vaiheessa tiedän seuraavan vapaan viikonlopun olevan jossain syyskuun puolessa välissä, mutta toisaalta se ei miua haittaa, koska kaikkea kivaa on luvassa! Toivottavasti kuitenkin jää myös aikaa levätä, sekä kirjoittaa blogiin. Tänään käytiin rakkaan pikkuisen 1w. synttäreillä, ja tältä päivältä on myös tämä postauksen ainoa kuva, sekin instagramista ( @vilmakotro ) otettu. Ensi viikonloppu meneekin näillä näkymin äidin ja koiran kanssa sukulaisten tykönä, mutta ei siitä sen enempää. Nyt kuitenkin, jos teillä olisi jokin postausidea mielessä, niin laittakaahan se kommentilla tulemaan! Olisi kiva kuulla, millaisia postauksia te haluaisitte lukea :)


keskiviikko 10. elokuuta 2016

RIPPIJUHLAT 7.8.2016

Moikka  Nyt on miun konfirmaatiopäiväkin ohi. Kaikki meni aivan hurjan nopeasti! Uskomatonta, että siitä on melkein vuosi kun tämä koko juttu alkoi. Ja nyt se on kaikki ohi. Mutta tämän postauksen oli tarkoitus kertoa juhlapäivästä! Edellisenä päivänä tuli kaverini meille, ja vuorossa oli leipomista, siivoamista ja koristelua. Kaikki saatiin hyvälle mallille, ja sunnuntai aamuna herätessä (kellon soidessa jo kuudelta) pystyin keskittymään vain itseeni. 8.45 piti meidän jo olla kirkossa laittamassa alboja (tai kylpytakkeja, kuten pikkuveljeni sanoi) päällemme, sekä tekemässä vielä viimeiset harjoitukset ennen oikeaa konfirmaatiota. Pian kello olikin jo 10.00 ja konfirmaatio alkoi. Sanoisinko, että aika tylsää oli, mikään kirkkoihminen kun en ole, ja paras hetki olikin se kun pääsi pois. Konfirmaatiolauluna meillä oli Juha Tapion Mitä silmät ei nää, ja sehän me laulaa kajautettiin sitten isosten kanssa. Ehtoollis vaiheessa, kun me rippikoululaiset oltiin otettu meidän ensimmäinen ehtoollinen, ja  tajuttu että oli muuten ihan hirveää, alkoi kirkossa olla ihan hikisen kuuma, ainakin alba päällä. Kaiken lisäksi istuttiin eturivissä kuin sillit suolassa, joten sekään ei helpottanut yhtään oloa.

Kirkosta kuitenkin selvittiin, ja kotiin päästiin juhlimaan. Juhlat eivät olleet mitenkään erityisen suuret, mutta ihan tarpeeksi isot kuitenkin. Vieraita taisi olla lähemmäksi 40, joka oli kyllä ihan sopiva määrä. Siinä me sitten otettiin alkumaljat ensimmäisten vieraitten kanssa, jonka jäkeen siirryttiin syömään ensin kinkkukiusausta ja sen jälkeen kakkuja. Vieraita tuli suurin osa heti, mutta sitten loput vieraista tulivat pitkin iltapäivää. Kaikki saatiin kuitenkin sujumaan hyvin, ja päivästä jäi paljon ihania kuvia, sekä illan kestävä päänsärky! Tässä kuitenkin teillekin nyt  muutamat kuvat!



Mekko (ostettu käytettynä): NLY TREND | Korut: Glitter | Neule: Vila


Kiinnostaisiko teitä nähdä, mitä oikein sain rippilahjaksi?

maanantai 8. elokuuta 2016

LINKATUT INSTAGRAMIT TOP 5

Moikka ♥ Muistatteko te, kun saitte linkkailla omia instagramejanne ja miä lupasin valita niistä viisi lemppariani? Nyt olisi niiden viiden lempparin vuoro! Linkattuja instagrameja tuli aika paljon (lähemmäksi 30!) ja viiden valinta oli aika hankalaa. Näissä viidessä tilissä on aivan älyttömän ihania kuvia, ja no, eipä oikeastaan muuta sanottavaa. Näiden tilien kuvat olivat siis mieluista katsottavaa itselleni! Tässä ovat siis viisi lemppari instagram tiliä: 

@anninaaleksandraa                            @marianne.prepula
@mariannnne               @tipsudogphotos                   @tiiajenny

perjantai 5. elokuuta 2016

HEINÄKUUN POSITIIVISET

Nyt on taas yksi kuukausi kulunut ja on kuukauden positiivisten vuoro! Joten eiköhän aloiteta 

-Heinäkuun alussa käytiin kaverin kanssa raveissa ja sen jälkeen vielä ravitansseissa (tosin ei menty tansseihin sisälle asti, vaan otettiin kuvia tanssialueen ulkopuolella)

-Kuun alkupuolella hypättiin myös laivan kyytiin ja käytiin päivä Tukholmassa risteilyllä, josta on postaus täällä

-Puolessa välissä heinäkuuta menimme tätini häihin, joista olin hyvin innoissani koska en ollut käynyt vuosiin häissä! Niistäkin löytyy postaus täältä

-Koko heinäkuun meillä pyöri kesäteatterimme täällä, ja itsekkin kerran kävin lavalla yhden tuurauksen tekemässä, muuten roikuin vai lippuja myymässä tai valokuvaamassa. Lisäksi meillä oli ensimmäisetä kertaa yksi suurempikin teatteritapahtuma,ja yhden viikonlopun aikana taisinkin myydä lippuja lähemmäksi 10 tuntia! Mukavaa se kuitenkin oli :)

-Toisiksi viimeisellä heinäkuun viikolla kävin kosmetologilla laitattamassa taas kulmat kuntoon, ja siitä tuli kyllä hyvä mieli, kun kulmat näyttivät hyviltä ilman että niille teki mitään!

-Ja koko heinäkuu huipentui aivan mahtavaan ripariin, josta voit lukea lisää täältä  


tiistai 2. elokuuta 2016

RIPARI

Moikka!  Aktiivisimmat lukijat on saattaneet huomata, ettei postauksia ole tullut nyt reiluun viikkoon. Mutta siihen on syy, nimittäin ripari! Sunnuntaina 24.7 pakkasin laukkuni ja maanantai aamuna 25.7 lähdin kohti leirikeskusta. Ensimmäinen leiripäivä meni tutustuessa toisiimme sekä paikkaan, mutta jo seuraavana päivänä olimme kaikki jo hieman tutumpia toisillemme, ja meno oli paljon rennompaa. Rytmi päiviinkin löytyi nopeasti, ja viikko meni ihan älyttömän nopeasti! Koti-ikäväkään ei missään välissä kunnolla kerinnyt tulemaan, kun koko ajan oli jotain tehtävää. Ulkoläksyt suoritin jo keskiviikkoon mennessä, joten ei niistäkään enää tarvinnut sen jälkeen stressata, vaan pystyi vaan nauttimaan. Pelasin jopa ensimmäisen kerran elämässäni kunnolla rantalenttistä, ja sain pallon jopa toiselle puolelle verkkoa! Kaikki vapaa-aika tulikin vietettyä sitä pelaillen... 

Kuvia ei tullut viikon aikana otettua yhtään, vaikka kamerakin mukana oli, mutta en sitä siis ollenkaan laukusta ulos ottanut. Lauantaihin asti päivät siis menivät rutiinilla tosi nopeasti, mutta lauantaina vähän poikettiin sitten ohjelmasta. Iltapäivällä oli nimittäin kaikkia kuumottava loppukoe, joka osoittautui kuitenkin hyvin helpoksi ja ihanaksi! En siitä kuitenkaan sen enempää halua kertoa :) Lauantai-iltana leikittiin myöhään, ja joskus yhden aikoihin alkoi sitten kynttilöiden sytyttämiset ja itkemiset. Siellä me sitten vielä puoli kahden aikoihin toisiamme halailtiin, josta lähdettiin vielä muutaman tunnin yöunille. En kyllä varmaan koskaan ole nukkunut noin vähän aikaa! Mutta niillä unilla kuitenkin selvittiin sunnuntai jolloin vuorossa oli vain siivousta ja pakkaamista, sekä konfirmaatiolaulun valitsemista. Sen jälkeen päästiin konfirmaatioharjoituksen kautta kotiiin!

Leiriltä jäi monta ihanaa uutta kaveria, sekä monia ihania muistoja! Tämän leirin tulen muistamaan ikuisesti 

Te, jotka olette jo riparin käyneet, oliko teidän leirinne myös ikimuistoinen?