tiistai 6. syyskuuta 2016

KOLI

Moikka!  Muistatteko, kun kerroin teille reissusta jonne oltiin lähdössä sekä sukulaisten että koiran kanssa, mutta en kertonut minne? Se reissu on nyt ohi, ja varmastikin otsikosta huomaatte missä me oltiin. Reissun tarkoituksena oli juhlia Mummin 70 vuotis syntymäpäiviä sukulaisten kanssa Kolin ihanissa maisemissa, ja koko viikonlopusta tulikin oikein ihana! Perjantaina koulun jälkeen pakattiin auto täyteen tavaraa (se kirjaimellisesti oli täynnä tavaraa, neljä ihmistä ja vielä aika iso kokoinen koira häkissään, sekä kaikkien tavarat kahdeksi yöksi. Niin ja ruuatkin vielä! Majoituttiin siis Vanhan koulun majatalossa, jossa ei tietenkään ollut muuta kuin majoitus. Tosiaankin päästiin starttaamaan meidän matka perjantaina kolmen aikoihin, ja parin pysähdyksen kautta olimme perillä noin puoli kahdeksan aikoihin. Illalla vielä kohotimme mummille maljat, annettiin lahjat ja syötiin kakkua. Nukkumaan lähdettiin Siirin kanssa joskus yhdentoista aikoihin. 

Lauantai aamuna heräiltiin ihan rauhassa, mutta jo aamupäivästä otettiin nokka kohti Kolin kansallispuistoa, jossa ensin mentiin käymään "elokuvissa" katsomassa lyhyt video Kolista, ja sen jälkeen lähdettiin marssimaan ylöspäin, kohti Ukko-Kolia. jossa meidän piti nostaa reissun toiset maljat, mutta koska siellä oli käynnissä Tuntemattoman sotilaan- kuvaukset eikä sinne päässyt ainakaan tuntiin, päätettiin me vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata Akka-Kolille nostamaan maljat. Akka-Kolilta suunnattiin Paha-Kolille, joka oli kyllä hurja. Sieltä me sitten vielä jatkettiin matkaa Ukko-Kolille, jossa ei kylläkään pitkään saatu olla sillä elokuvan kuvausten piti jatkua. Ukko-Kolilta tultiin rappusia pitkin alas, ja siitä sitten takaisin majatalolle. 

Hetken aikaa huoneissamme (tai huoneistossa meidän kohdalla) siistiydyttiin ja sen jälkeen lähdettiin taas, tällä kertaa vain syömään, sillä meille oli tehty pöytävaraus. Syömisen jälkeen taas suunnattiin takaisin majatalolle, ja hieman levättyämme oli taas aika kokoontua saliin, tällä kertaa ei enää kuitenkaan nostettu maljoja, vaan vuorossa oli tietovisa sekä runon lausuntaa. Illalla vielät kahvitkin keitettiin ja kakkua syötiin, mutta muuten illalla ei oikeastaan tehty enää mitään. Sunnuntai aamuna herättyämme söimme, pakkasimme ja lähdimme ajelamaan kotiin päin kymmenen maissa. Kotona oltiin taas kahden maissa.

 Koko reissu oli siis hyvin onnistunut kaikin puolin, ja kaikkein eniten iloinen olin miun koiran puolesta! Siiri ei ole siis koskaan ennen ollut missään reissussa mukana, ja vihaa myöskin autoilua, mutta koska nyt ei muuta vaihtoehtoja ollut kuin ottaa Siiri mukaan, oli reissussa jännitystä. Ihan älyttömän hienosti Siiri kuitenkin suoriutui, ei mitään ongelmia! Mumminikin sanoi, että Siirin voi ottaa toistekin mukaan reissuun. Miä oon niin ylpeä tuosta hurtastani 
Kiitos kuvasta äidille 





Oletteko te joskus käyneet Kolilla, tai haluaisitteko joskus käydä?
Itse voin kyllä suositella 100%, niin ihanat maisemat siellä on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti