sunnuntai 15. lokakuuta 2017

JOTAIN KYSYTTÄVÄÄ?

Moikka ♥ Tajusin vähän aikaa sitten, ettei blogissa ole pitkään aikaan ollut kunnon Q&A postausta, joten eiköhän olisi jo sellaisen aika? Vastailen kysymyksiin parin viikon päästä, joten nyt vain laittamaan kommentti kenttään kysymyksiä! Aihepiiri on täysin vapaa.




lauantai 7. lokakuuta 2017

HELSINKI & JVG

Viime viikonloppu oli ihana ♥ Lauantai aamuna suunnattiin onnibussilla kaverin kanssa Helsinkiin pyörimään päiväksi. Käytiin kaupoissa, käveltiin "Pihlajakadulle", käytiin syömässä, otettiin kuvia... Ja illasta suunnattiin Hartwall Areenalle kuuntelemaan JVG:tä kaveriporukalla! Siitä sitten yhteisen kaverin luo yöksi Hyvinkäälle, ja sunnuntai iltapäivänä takaisin kotiin junalla. Voiko parempaa viikonloppua olla, kun siinä on matkustusta, niin ihania kavereita, hyvää ruokaa, parasta musiikkia ja onnistuneita kuvia? 

TAKKI - BIKBOK // T-PAITA - H&M // FARKUT - GINA TRICOT // 
KENGÄT JA LAUKKU - NIKE

Oliko joku teistä kuuntelemassa JVG:tä?

PS. Kiitokset kuvista miun ihanalle kaverille!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

SYYSKUUN POSITIIVISET

Vaikka tuntuukin, ettei syyskuussa paljoa positiivistä ollut, pitää yrittää miettiä niitä pieniäkin positiivisiä asioita!

♥ Koulu! Tykkään ihan tosi paljon olla koulussa, meillä on aivan ihana luokka ja ala tuntuu ihan omalta ainakin just nyt.

♥ Syksyn eka kerta salikerta! Salille kerkesi tulla jo ikävä kesän aikana.

♥ Maanantai vapaat! (Tässä jaksossa kaikki maanantait vapaita!)

♥ Vain elämää, yksi niistä ainoista ohjelmista mitä televisiosta katson!

♥ Match show, jossa kävin tutun koiran kanssa pokaalin nappaamassa 

♥ Auringonkukat!

Tuparit, ihanien ystävien kanssa 

♥ JVG: n juhlakonsertti Hartwal Areenalla! (Siitä ehkä lisää ensiviikolla ;))






Mikä oli teidän syyskuun positiivisin juttu?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

AURINGONKUKKIA

Moikka  Miulla on nyt ollut elämässä niin paljon kaikkea, ettei aika ja jaksaminen ole oikein riittänyt blogin kirjoittamiseen. Tavoitteena on julkaista joka viikonloppu uusi postaus (joka ei paljoa olisi...) mutta ihan en ole siihenkään pystynyt. Nyt asiat ovat kuitenkin ihan hyvin henkilökohtaisessa elämässäni, joten ehkä aika ja jaksaminen alkaisi riittää myös blogiinkin! Nyt jos teillä onkin jotain postaustoiveita, ottaisin niitä mieluusti vastaan jotta saan joka viikko teille uuden postauksen, eikä aina vain niitä kuulumispostauksia. 

Tämä postaus onneksi kerkeää vielä tälle viikonlopulle! Onneksi huominen on vapaapäivä, niin ei haittaa kun tulee hieman valvottua. Mutta pidemmittä puheitta, tässä on tämän päivän kuvat! Papan luona käydessämme päätimme poiketa myös katsomaan ja keräämään auringonkukkia. Mitä pidätte kuvista?

PS. Tämän postauksen kuvat on otettu muuten poikkeuksellisesti meidän olympus kameralla jonka ostimme kesällä, eikä järkkärillä!





lauantai 9. syyskuuta 2017

ELOKUUN POSITIIVISET

 Elokuun alussa ollut Jurassic rock, jossa oltiin kahtena päivänä kaverini kanssa!

 IKEA:n reissu äitin ja pikkkuveljen kanssa.

 Viimeinen työpäivä

 Opiskelujen alkaminen!

 Kaksoistutkinto paikan saaminen

 Tutustuminen uusiin ihaniin ihmisiin ja vanhojen ystävien näkeminen  



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

PENTUHAAVEITA

Moikka! Muistatteko te miun ihanan Siiri koiran? Kirjoitin Siiristä omaa blogia, mutta koska pelkästään Siiristä blogin kirjoittaminen tuntui tylsältä, eikä miulle riittänyt postauseiheita, jätin blogin tauolle ja rupesin panostamaan tähän blogiin. No, koska Siiri kuitenkin kuuluu miun elämään niin suuresti se tulee varmastikin näkymään täällä blogissa aina välillä.

Kerrompa tähän alkuun jotain hieman Siiristä. Siiri on siis tammikuussa 2012 syntynyt narttu koira, joka muutti miun luokse kesäkuussa 2012. Kyllä oli jännää 11- vuotiaasta Vilmasta, kun sai vihdoin sen pitkään toivotun oman koiran. Yhdessä me ollaan siitä asti sitten kasvettu tähän päivään saakka. Ja paljon ollaankin kasvettu, molemmat ollaan nykyisin paljon aikuisempia! Siiri on sekarotuinen, suomenpystykorva / lapinporokoira / labradorinnoutaja mix. Jos haluatte lukea vanhoja kirjoittamiani juttuja Siiristä, löytyy niitä osoitteesta villimeininki.blogspot.fi .


Mutta postauksen aiheena ei kuitenkaan ollut kertoa vain Siiristä. Jo alusta asti olen ollut sitä mieltä, että Siirin aikana tulen toisen koiran hankkimaan, sitten kun aika on sopiva. Kovin aikaisessa vaiheessa en toista pentua ole halunnut ottaa, ihan vain jo siitä syystä että Siiri on miun ensimmäinen koira. Nyt kuitenkin Siiri on 5- vuotias, ja olenkin haaveillut ottavani Siirille koirakaverin parin vuoden päästä. Haaveena olisi ottaa siis pentu kesällä 2019, kun täytän 18. Täydellinen syntymäpäivä lahja itselle, vai mitä? Siinä vaiheessa kuitenkin olen jo opiskellut jo kaksi vuotta, saan ajokortin ja pystyisin paremmin olemaankin pennun kanssa (toivottavasti). 

Vaikka Siiri onkin sekarotuinen ja sekarotuisista tykkään, olen seuraavaksi koiraksi ajatellut australianpaimenkoiraa. Haluan koiran, jonka voi ottaa moneen paikkaan mukaan ja jonka kanssa harrastaa, Siiri kun ei ihan sellainen koira ole vaikka ihana onkin. En siis ole valitsemassa aussia vain sen ulkonäön takia, vaikka onhan ne nyt tosi söpöjäkin. Olen aika paljon nyt tutustunut netissä ausseihin, joten tiedän kyllä että ne ovat aktiivisia koiria ja tarvitsevat tekemistä. Ja erityisesti aktivointia, eivät vain ainoastaan niitä pitkiä kävelylenkkejä! Aussi kuulostaa ainakin tällä hetkellä juuri siltä, kun haluan seuraavan koirani olevan. Nartun otan tietenkin, värillä ei ole väliä vaikka unelmien täyttymys olisi blue merle värinen aussi, kun olen jo pikkutytöstä asti rakastanut blue merle väriä kaikissa koirissa! Väri ei kuitenkaan ole se tärkein asia miulle, se on vain sivuseikka. 


Kuvat: Pinterest

Onko jollain teistä australianpaimenkoiraa, tai oletteko haaveilleet sellaisesta? Ja kertokaa myös haluatteko jatkossakin aina välillä nähdä koirajuttuja täällä!

Ps. Anni muuten kirjoitti jonkin aikaa sitten hyvän postauksen ausseista, kannattaa käydä katsomassa jos kiinnostaa! Tästä pääset Annin postaukseen

lauantai 26. elokuuta 2017

KOULUN ALKU

Moikka  ja anteeksi. En viime viikonloppuna kirjoittanut ollenkaan postausta, henkilökohtaisista syistä voimani eivät siihen riittäneet. Mutta nyt olen taas täällä, ja ajattelin kertoa teille jotain miun koulun alusta!

Kerroin jo aikaisemmin tänä vuonna, mitä aion peruskoulun jälkeen (postaukseen pääset tästä), ja kesäkuun positiiviset postauksessa mainitsinkin, että sain paikan parturi- kampaajana! Nyt olenkin ollut jo kaksi viikkoa hiusalan perustutkinnon opiskelija. Samalla kun otin paikkani vastaan parturi- kampaajana, hain myös kaksoistutkinto mahdollisuutta. Jos täällä on joku joka ei vielä tiedä mikä kaksoistutkinto on, voin nyt lyhyesti kertoa. Kaksoistutkinnossa opiskellaan siis kolmessa vuodessa itselleen sekä ammatti sekä ylioppilastutkinto. Itselläni menee niin, että yhden päivän viikosta käyn lukiota ja loput olen amiksessa.

Kouluni alkoi siis 14.8 maanantaina, jolloin sain myös tietää että sain kaksoistutkinto paikan. Ensimmäinen viikko alkoi oikeastaan vain tutustumalla omiin luokkalaisiin sekä kouluun, ja kuuntelemalla miten kaikki toimii. Ensimmäisellä viikolla oli koulussa vain keskiviikkoon asti kunnes jäin henkilökohtaisista syistä loppuviikoksi pois. Nyt tällä toisella viikolla olin koulussa vain kaksi tuntia (YTO aineita...) mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina minäkin pääsin pesemään hiuksia! Muut olivat aloittaneet hiustenpesut jo ensimmäisen viikon perjantaina, mutta koska en ollut silloin paikalla pääsin vasta tällä viikolla mukaan. Koulupäivät menivätkin siis hiuksia pestessä, ja eilisen olin ekaa päivää lukiossa.

Nyt kuitenkin kahden viikon jälkeen fiilikseni on, että olen ihan oikeassa paikassa! Toivottavasti tämä sama fiilis jatkuu koko kolmen vuoden ajan :)



Haluatteko jatkossakin lukea miun opiskeluista? Entä miten teidän koulun alkoivat?

perjantai 11. elokuuta 2017

MIUN GOALS?

Moikka kaikki! Oon jo jonkin aikaa halunnut tehdä postauksen tästä aiheesta, mutta vasta nyt sain sen aikaiseksi. Aina puhutaan, että esimerkiksi jonkun kulmakarvat voivat olla goals. Miun mielestä kuitenkaan ei ole yhtä ainoaa goals: sia, vaan kaikilla on oma näkemyksensä asiasta, joten tänään aion kertoa, millainen on miun goals.

Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että miun jonkin näköisenä tavoitteena on olla goals. Ja tällä en todellakaan tarkoita sitä, että miun tavoitteena olisi ne täydelliset instagram kulmakarvat. Haluan olla tottakai kaunis, mutta omalla tavallani! Yksi tärkeimmistä asioista miulle on kuvat. Haluan ottaa nättejä kuvia, ja oppia muokkaamaan niitä. Haluan nauttia ajasta kavereiden kanssa, ja pitää hauskaa. Haluan poikaystävän, mennä naimisiin, saada lapsia... Haluan kouluttautua hyvin parturi- kampaajaksi ja osata tehdä mitä näteimmmät hiukset. Ja tottakai saada myös itselleni nätit hiukset. Haluan osata meikata kauniisti. Haluan aina omistaa ainakin yhden koiran. Haluan olla onnellinen.

Sellainen on miun goals. Tai osa niistä asioista jotka kuuluvat siihen. Ei mitään kovin erikoisia asioita, mutta sellaisia joita minä haluan. Ja nämäkin saattavat vaihtua ajankuluessa. Tässä vielä kuvia, joita keräsin pinterestistä.


Millainen on just siun goals?

sunnuntai 6. elokuuta 2017

HEINÄKUUN POSITIIVISET

 Heinäkuun positiivisin asia oli ehdottomasti kuun alussa oleva Islannin matka! (Linkki postaukseen)

♥ Mökkeily!

 Asuntomessuilla käynti (En ollut vielä koskaan aikaisemmin käynyt, nyt sekin on koettu!)

 Palkkapäivät....

 Uusi tietokone <3

 Lintsin reissu!

 Hyvän ystävän ja serkun rippijuhlat.

♥ Kaverit <3





perjantai 21. heinäkuuta 2017

ICELAND 2017 VIDEO

Tässä se nyt olisi, video Islannista! Haluaisin myös kuulla mielipiteitänne tästä videosta, joko täällä blogin puolella tai youtubessa :) Ja sen, haluatteko jatkossakin nähdä videoita!




lauantai 15. heinäkuuta 2017

ICELAND 2017

Moikka ♥ Elokuussa 2016 juhlittiin miun rippijuhlia. Kukkia tuli hirmuisesti, ja hyvin moni vieraista toi vain kirjekuoren jossa oli rahaa sisässä, saimpahan ainakin ostaa sitä mitä tarvitsin! Mutta yhdestä kirjekuoresta ei kuitenkaan löytynyt rahaa, vaan pelkästään kirje kortin lisäksi. Melkeimpä itkua pidättelin kun kirjeen olin lukenut, ja äitinikin pyysin heti paikalle. Kummitätini nimittäin lupasi miulle rippilahjaksi matkan Islantiin kesällä 2017. 

Nyt heinäkuun alussa se kauan odotettu päivä tuli, ja me lähdetiin Islantiin. Tosin ei vain minä ja kummitätini, vaan myös äitini ja pari sukulaista halusivat välttämättä tulla mukaamme. Sunnuntaina 2.7 lähdettiin jo pääkaupunki seudulle yöksi, ja maanantai aamusta aikaisin suunnattiin lentokentälle. Hyvissä ajoin oltiin siis jo Islannissa, sillä vaikka lento kestikin n. kolme tuntia, oli myös aikaeroa Suomeen näin kesällä kolme tuntia. Maanantaista tuli siis hyvin pitkä päivä, ja laskeskelinkin jälkeen päin olevani silloin hereillä melkein kaksikymmentä tuntia.

Koska maanantaille meillä ei ollut mitään suunnitelmia, heti Keflavikin lentokentältä lähtiessämme kävimme hakemassa vuokra-auton koko viikoksi, ja lähdimme ajelemaan Reykjavikkiin päin ja katselemaan parit nähtävyydet. Ja jo parin tunnin Islannissa olon jälkeen olin sitä mieltä, että miä muutan sinne!





Maanantai- iltana minut, kummitätini ja äitini tultiin hakemaan tilalle nimeltä Eldhestar. Matkaamme tietysti kuului kahden päivän issikkavaellus, näin heppatyttönä kun sellainen on aivan pakko kokea! Kummitätinikin oli käynyt opettelemassa ratsastusta ihan vain tätä reissua varten ♥  Eldhestarissa oli siis ihan hotelli, jossa mekin pääsimme majoittumaan maanantaista keskiviikkoon. Lisäksi tilalta löytyi n. 350 islanninhevosta. 

Tiistai aamuna me siis aamupalan jälkeen suunnattiin tallille, josta saimme päällemme hirmuisen kokoiset sadeasut. Tiistai ja keskiviikko me siinä sitten ratsastettiin aivan mahtavissa maisemissa, tiistaina ratsastettiin 22km ja keskiviikkona 16km, mutta keskiviikon ratsastusvaellukseen kuului kuumassa lähteessä uiminen. Oli kyllä ihan mahtava kokemus istua kuumassa lähteessä, kun ilmanlämpötila oli noin 10 astetta, oli kylmä vesisade ja ympärillä lampaita ja hirmuisen kokoisia vuoria. Koko kahden päivän vaellus oli kyllä aivan ihana, vaikka se hieman jaloissa tuntuikin!


Keskiviikko illasta perjanti päivään me vietettiinkin hostellissa Reykjavikin keskustassa. Loppu aika Islannissa menikin nähtävyyksien katseluun ja tuliaisten ostamiseen. Torstaina me käväistiin äitini kanssa yhdessä ostoskeskuksessa, mutta koska Islannissa oli niin hirmu kallista tuntui aivan turhalta ostaa sieltä mitään. Kaikki vaihtamani rahat menivätkin sitten tuliaisiin ja muutamaan omaan ostokseeni. Torstaina käytiin myös yhdellä bussiretkellä, joka kierti muutaman eri nähtävyyden. Niin hienoja kaikki! Nähtiin myös kaukaa vähän sulavaa jäätikköäkin. 

Perjantai aamuna käytiin katselemassa maisemia Reykjavikin kirkon tornista, jonka jälkeen lähdettiinkin jo ajelemaan Keflavikkiin päin, matkalla kuitenkin kävimme katsomassa paljon puhutun Blue lagoonin, johon ei kuitenkaan reissun aikana uimaan menty. Hieno paikkahan se kyllä oli, mutta hienon hintaiset taisivat olla liputkin sinne uimaan. No, ehkä sitten ensi kerralla! Mutta näimpä sen kuitenkin. Sitten alkoikin jo meidän kotimatkamme syömisen ja auton palauttamisen jälkeen.


Koko reissu oli siis aivan onnistunut, ja pystyn kyllä jo sanomaan ettei se jäänyt viimeisekseni reissuksi Islantiin, niin ihana paikka se oli! Välillä tuntui maisemia katsellessa, että ihan kuin olisi jollain eri planeetalla ollut... Sukulaisteni vuokra-auto oli kyllä ihan tosi kätevä, joten jos olette joskus Islantiin menossa, suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton. 

Instagramista @vilmakotro löytyy jotain eri kuvia Islannista, jos kiinnostaa! 

Onko joku teistä käynyt Islannissa? Tai haaveileeko Islantiin pääsystä?

Ps. Ensi viikonloppuna toivottavasti tulossa myös videota Islannista :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

KESÄKUUN POSITIIVISET

♥ Kesäkuun alussa vietettiin ysiviikkoa vielä ja lopetettiin peruskoulu!

♥ Kävin myös yksissä kaverin ylppäreissä

♥ Juhlittiin kavereiden kanssa miun 16- vuotis synttäreitä!

♥ Pidettiin aivan mahtava kaikkien aikojen ensimmäinen vuohileiri! (Meillä on tosiaan kaverin kanssa oma yritys)

♥ Aloitin kesätyöt (tämä oli tosi positiivistä, sillä tarvitsin rahaa)

♥ Kävin kuvaamassa kaverini rippijuhlia

♥ Vietettiin juhannusta kaverin kanssa (linkki postaukseen )

♥ Käytiin mökillä!

♥ Otin vastaan opiskelipaikkani parturi- kampaajaksi!!




lauantai 1. heinäkuuta 2017

KIHARAT | GLITTER HAIR CURLERS + VIDEO

Moikka! Miä oon aina tosi kiinnostunut kokeilemaan vaikka mitä miun hiusten kanssa, ja koska olinkin hyvin pitkään ilman kiharrinta, tuli kokeiltua ja yritettyä tehdä kiharoita vaikka miten. Yhden hyvin toimivan keinon kuitenkin löysin, ja nyt haluan jakaa sen teillekin! Tästä videon kuvaamisesta ja kuvien ottamisesta on jo jonkin aikaa, joten älkää ihmetelkö jos esim. hiukseni ovat nykyään vaaleammat tai tummemmat, nämä on kuvattu jo keväällä vaikka vasta nyt sain aikaiseksi julkaistua postauksen :)

Mä haluan heti tähän alkuun sanoa, että tämä EI ole mikään yhteistyöpostaus, vaan olen ihan itse ostanut nämä kaikki ja halunnut vain kertoa teille niistä. Kyseessä on siis Glitterin Hair curlers- kiharruspatukat. Näitä ennen Glitterissä oli myynnissä niitä Hair rollers- nimisiä pehmeitä palloja, joihin hiukset kieputettiin sisään ja annettiin olla yön yli. Niitten kanssa oli kyllä ihan miellyttävä nukkua, mutta muuta hyvää niissä ei ollutkaan. Pari niistä saattoi lähteä ihan nätisti irti ja tuli ihan ok kihara, mutta loput olivatkin sellaisessa takussa siellä sisällä, että jostais taisin joutua hieman saksiakin käyttämään, että sain ne irti hiusteni latvoista. Ja tiedän, etten ole ainoa jolle näin on käynyt joten niitä en voi suositella kellekään! 

Nämä Hais curlers- patukat ovatkin sitten aivan toista. Näillä saa nimittäin aivan ihanat korkkiruuvi kiharat! Lisäksi nämä ovat hiuksillekin hyvät, kun ei tarvitse käyttää ollenkaan lämpöä. Näihin miun tekemiin kihariin siis tarvitsee aluksi suorat hiukset, Glitterin kiharruspatuikoita (itselläni on niitä pitempiä, aloituspakkaus sekä lisäpakkaus), muotovaahtoa, hiusharjan sekä ison klipsin. 
 Itselläni on ainakin sen verran paksut hiukset, että jaan ne suunnilleen puoliksi (ei ole niin tarkkaa) ja laitan yläosan klipsulla kiinni. Aloitetaan siis laittamalla muotovaahtoa auki oleviin osioihin ihan runsaasti, jotta kiharat varmasti pysyvät. Kun muotovaahto on laitettu, suosittelen harjaamaan hiukset läpi, ja sen jälkeen ottamaan haluamasi hiusosion. Kuitenkin ennen hiusosion ottamista kannattaa valmistella patukka: patukoita on siis kahden eri värisiä, ja ne "kiertyvät" eri suuntiin. Itse tykkään laittaa niitä sekaisin, jotta siellä olisi sekaisin molempiin suuntiin kiharia. Mutta siis tarvitset aloituspakauksen mukana tulevan pitkän tikun, jonka työnnän patukan läpi. Kun tämä on valmis, otat jo aikaisemmin maininneeni hiusosion, kieputat sitä pari kertaa, asetat koukun siihen ja vedät patukan läpi. Ymmärsitkö? Sitten vain koko pää täyteen tällä samalla tekniikalla!
 Itse pidän näitä yleensä yön yli, niin aamulla ei tarvitse kuin vetäistä ne pois ja suihkauttaa hiuslakkaa. Nukkuminen voi olla aluksi hieman epämukavaa/ hankalaa näillä, mutta itse ainakin olen jo oppinut nukkumaan näiden kanssa eivätkä ne häiritse, kun vain nukkuu oikeassa asennossa. Glitterissä myös sanottii miulle näitä ostaessani, että jos laittaa kosteat hiukset näihin, voi niitä ihan hyvin föönata kuivaksi, jolloin myös tulee oikein hyvät kiharat. Itse en kuitenkaan ole föönaamista näillä kokeillut, kun tällä miun tekniikalla on toiminut aivan hyvin. Tässä kuitenkin vielä loppu tulos ja video, josta voi nähdä ja ymmärtää ehkä vähän paremmin miten minä nämä päähäni laitan!



Mitä te piditte näistä kiharoista? Oletteko te kokeillut Glitterin kiharruspatukoita?

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

JUHANNUS -17

♥ Vietin aikaa kavereiden kanssa

♥ Kävin katsomassa kokkoa


♥ Olin töissä

♥ Otin ihania kuvia kaverini kanssa!


♥ Vietin aikaa sukulaisten kanssa

♥ Olin mökillä päivän


♥ Saunoin ja kävin uimassa

♥ Katsoin netflixiä



♥ Valvoin myöhään

♥ Masennuin Suomen säästä


♥ Kävin yöllä kaupassa 

♥ Ajelin mopolla


♥ Nukuin pitkään

♥ Söin herkkuja 

♥ Käytin miun ihanaa juhannusmekkoa jonka ostin Riiasta! (ja illalla ihanaa pörröistä nalle yökkäriäni, koska oli niin kylmä...)


Millainen teidän juhannus 2017 oli?

Ps. erityiskiitos miun kaverille Riikalle näistä kuvista 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

TOUKOKUUN POSITIIVISET

♥ Toukokuussa kävin yhteensä kaksi kertaa ripsihuollossa, kuun alussa sekä lopussa!

♥ Kuun toinen viikko me vietettiin luokkani kanssa Latvian Riiassa, joka oli aivan ihana reissu! (linkki postaukseen)

♥ Kun luokkaretkestä oltiin kotiuduttu, heti seuraavalla viikolla me lähdettiin Taitaja9- finaaliin Helsinkiin! (linkki postaukseen)

♥ Samaisella viikolla kun oltiin Helsingissä oltu, käytiin myös torstai- iltana ysigaalassa, josta tämän postauksen kuvakin on.

♥ Toukokuussa saatiin vihdoin nauttia pari päivää lämpimimmistä keleistä! (Tosin niitä ei paljoa ollut, viimeinen viikko koulussa oli hyvin kylmä)

Myös toukokuun lopussa kävin kampaajalla värjäyttämässä tyvikasvun ja kirkastamassa liukuvärjäystä! (linkki postaukseen

♥ Toukokuun puolella ehittiin vielä aloittaa meidän ysiviikko, joka oli samalla viimeinen viikko peruskoulua meillä!