sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

8 ASIAA, JOTKA TEKEE MINUT ONNELLIKSEKSI

.... juuri nyt! Oon aina tykännyt pitää miun blogini mahdollisimman positiivisenä, ja jättää ne surulliset asiat täältä pois.  Nyt ajattelinkin listata 8 asiaa, jotka tekee minut onnelliseksi juuri nyt! 

1. Tämä päivän koirapuistoilu ja kakkukahvit! Olipa taas mukava nähdä sukulaisia ja käyttää kaikki kolme koiraa puistoilemassa. Ja kakkukin maistui ulkoilun jälkeen!

2. Työt! Kouluainen- lehden jutun jälkeen meille on tullut jo monta uutta leiriläistä ensi kesälle. Lisäksi me ollaan suunniteltu tulevaa kerhoamme, jonka aloitamme nyt maaliskuussa.

3. Once Upon A Time! Katsoin kyseistä sarjaa joskus televisiosta, mutta lopetin sen katsomisen. Nyt vähän aikaa sitten aloitin katsomaan sitä Netflixistä ja oon ihan koukussa! Varsinkin nyt, kun olen päässyt kohtaan missä on myös Frozen mukana.

4. Salitreenit! Viime aikojen salitreenit on mennyt jotenkin tosi mukavasti, ja on tuntunut lihaksissa seuraavina päivinä.

5. Yksisarvis tossut! Jotka näkyvät alla olevassa kuvassakin. Sain tuliaiseksi Berliinistä, ja nämä on niin söpöt!


6. Tämän viikon värikoulutukset! Aina ei värikoulutuksissakaan onnistu, mutta nyt tuli kyllä miulle tosi hyvä väri! Värjättiin vain tyvi, hieman lähemmäksi taas omaa, on nyt hieman vaaleampi kuin aikaisemmin mutta ei huomattavasti!

7. Ensi viikon vapaapäivät! Ainakin on hyvin aikaa lukea perjantaiseen matikankokeeseen ja päättää kevään työhön tutustumispäivät.

8. Lähestyvä kevät! Nyt on kuitenkin jo maaliskuu (eli ensimmäinen kevätkuukausi?) ja ensi viikon jälkeen meilläkin alkaa viimeinen jakso koulussa. Ja Facessa törmäsin tekstiin, ensi kuun jälkeen on toukokuu!

Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?


4 kommenttia:

  1. Jos noi tossut ei tee ketään onnelliseksi niin ei tee sitten mikään. Noi on kyl niin söpöt etten kestä! xD Suuri kateus iskee ku ite oon metsästäny tollasii saman tyylisiä tossuja jo pitkään. Toi on just harmi ku löydän ihmisen jolla tollaset on nii on joko saanu tuliaisiks tai tilannu ulkomailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no niimpä! Onni on tuollainen kaveri joka tuntee miut yhtä hyvin kuin minä. Minäkään en ole noita Suomessa nähnyt, pinterestissä vain haaveillut...

      Poista
  2. Oon myös taas katsonut Once Upon A Timea ja nauttinut treenaamisesta! Mennään siis jonkun verran samoilla fiiliksillä, kuhan vielä saataisiin kevät kunnolla alkamaan.

    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista