sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Q&A VASTAUKSET PART 1

Moikka! Pari viikkoa sitten kysyin, olisiko teillä kysymyksiä miulle tätä postausta varten. Kiitokset siis kaikille kysymyksiä laittaneille! :) Kysymyksiä tuli sen verran paljon, että päätin jakaa ne kahteen osaan. Tässä siis ensimmäinen osa kysymyksistä!

Mitä syöt yleensä aamupalaksi?

- Miun aamupala vaihtelee hieman melkein päivittäin, mutta yleensä leipää. Joskus myös esim. jugurtti tai banaani lisäksi. En kouluaamuina jaksa panostaa aamupalaan!

Tee vai kahvi?

-Kahvi! Aikaisemmin en juonut kumpaakaan, mutta viime kesänä opettelin juomaan kahvia ( amiksessa on nimittäin ilmanen jälkkärikahvi )

Mitä näet, kun katsot huoneesi ikkunasta ulos?

-Miun ikkunasta näkee ensin hieman peltoa, ja sen jälkeen vain metsää. Kyllä, asun keskellä ei mitään ja tykkään siitä!

Mikä puhelin sinulla on?

-Tällä hetkellä iPhone 5s, ollut jo ensi keväänä kolme vuotta.

Mikä on kaikkein tärkeintä sulle sun aamurutiineissa?

-Aamupala. Vaikken kovin kummoisesti syökään aamuisin, en pysty lähtemään kotoonta ilman että olen syönyt jotain.

Mikä on susta ärsyttävintä bloggaamisessa?

- Näin pikaisesti ajateltuna inhottavat anonyymi kommentit! Rakentavaa palautetta saa antaa (anonyymistikin), mutta haukkuma kommenteista en pidä.

Mikä on sun lempparipaikka koko maailmassa?

- Tämä on vaikea kysymys! Ennen olisin ehkä sanonut mummola, mutta koska miulla ei ole enää mummia, joudun sanomaan pelkästään oman huoneeni ( ja vielä tarkemmin oma sänkyni :D).

Jos saisit täysin vapaasti valita rahasta tms riippumatta, mihin matkustaisit ja miksi?

-New Yorkiin! Olen jo pitkään halunnut sinne, näyttää ja kuulostaa niin hienolta paikalta. Toinen olisi Islanti, mutta siellä olen jo kerran käynyt.

Mitkä tai minkälaiset kengät on sun suosikit?

-Valkoiset lenkkarit on ehdottomasti number one <3 Voi kun ne pysyisikin aina valkoisina!



Opiskellessasi kampaajaksi, oletko vielä miettinyt omaa tulevaisuutta tai ammattikuvaa? Haluatko työllistyä palkansaajaksi vai perustaa oman toiminimen? Ja haluaisitko erikoistua miesten vai naistenhiuksiin?

- Miulta on jo kysytty nyt opiskelujen alkumetreillä, niin koulussa kuin kotonakin, mitä aion tehdä valmistuttuani. Ja täytyy kyllä myöntää etten ole oikeastaan ajatellut, sillä se tuntuu niin "kaukaiselta" asialta. Kosmetologiksi opiskelevan kaverin kanssa ollaan kyllä haaveiltu yhteisen yrityksen perustamisesta, mutta muuten tulevaisuus on ihan auki! Ja jos joutuisin valitsemaan, haluaisin mieluummin erikoistua naistenhiuksiin. Mutta onnekseni miusta tulee parturi- kampaaja, sillä opettajamme puhuivat, että ensi vuoden opiskelijat joutuvat valitsemaan tuleeko heistä kampaaja vai parturi...

Mitä ilman voisit elää? Entä mitä ilman et?

- Luulen, etten voisi elää ilman kännykkää. Pakko se on myöntää, se on aina mukana ja sitä tarvitsee aina. Ja tavaroita mitä ilman pystyisin elämään löytyy kyllä monia! Mainittakoon tässä nyt esimerkiksi iPad.

Mikä on sellainen väri joka näkyy melkein aina pukeutumisessasi?

-Musta! Päivittäin miun päältä löytyy jotain mustaa, joskus jopa pelkkää mustaa. Se on varman valinta aina!

Mikä tai kuka saa siut aina hymyilemään/ nauramaan?

- Ensimmäisenä tulee mieleen miun Siiri- koira, pikkuinen hoitotyttö sekä kaverit <3

Mikä on sun lempi vuodenaika ja miksi?

- Täytyy kyllä varmaan sanoa kesä! Silloin on ihanaa kun on loma, lämmintä ( ainakin kuuluisi olla...), juhannus, synttärit...

Mikä sai sut hakemaan hiusalalle opiskelemaan?

- Oon pienestä asti tykännyt laittaa hiuksia ja ollut muutenkin kiinnostunut niistä, ja kun koko yläasteen laitoin kavereitten hiuksia, ehdottivat kaverit miulle hiusalaa! Aluksi en ollut aivan varma ja mietin, että ehkä sitten lukion jälkeen, mutta kun ysillä olin viikon tetissä kampaamossa päätin kuitenkin lähteä alalle.



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

I LOVE ME 2017

Moikka  Kuinka moni teistä oli I love me- messuilla? Me vietettiin eilinen päivä kaverin kanssa siellä! Meillä oli tosiaan kaverin kanssa molemmilla alan opiskelija liput, miulla kampaaja lippu ja hänellä kosmetologi lippu. Päivä siellä kierreltiin ja shoppailtiin, kohokohtina Pete Parkkosen kuunteleminen ja Jeffree Starin (ja hänen hyvännäköisen poikaystävän) näkeminen. Ostoksia en paljoa tehnyt, suunniteltuja ostoksia oli Duon ripsiliima sekä Ardellin tekoripset (Demi Wispies), ja heräteostoksina ostin konjac sienen sekä kasvonaamion. 

Mitä ostoksia te teitte messuilla? Entä näittekö Jeffreetä?

Ps. Käykää heittämässä vielä tähän edelliseen postaukseen lisää kysymyksiä jotta saan tehtyä Q&A postauksen ensi viikolla!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

JOTAIN KYSYTTÄVÄÄ?

Moikka ♥ Tajusin vähän aikaa sitten, ettei blogissa ole pitkään aikaan ollut kunnon Q&A postausta, joten eiköhän olisi jo sellaisen aika? Vastailen kysymyksiin parin viikon päästä, joten nyt vain laittamaan kommentti kenttään kysymyksiä! Aihepiiri on täysin vapaa.




lauantai 7. lokakuuta 2017

HELSINKI & JVG

Viime viikonloppu oli ihana ♥ Lauantai aamuna suunnattiin onnibussilla kaverin kanssa Helsinkiin pyörimään päiväksi. Käytiin kaupoissa, käveltiin "Pihlajakadulle", käytiin syömässä, otettiin kuvia... Ja illasta suunnattiin Hartwall Areenalle kuuntelemaan JVG:tä kaveriporukalla! Siitä sitten yhteisen kaverin luo yöksi Hyvinkäälle, ja sunnuntai iltapäivänä takaisin kotiin junalla. Voiko parempaa viikonloppua olla, kun siinä on matkustusta, niin ihania kavereita, hyvää ruokaa, parasta musiikkia ja onnistuneita kuvia? 

TAKKI - BIKBOK // T-PAITA - H&M // FARKUT - GINA TRICOT // 
KENGÄT JA LAUKKU - NIKE

Oliko joku teistä kuuntelemassa JVG:tä?

PS. Kiitokset kuvista miun ihanalle kaverille!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

SYYSKUUN POSITIIVISET

Vaikka tuntuukin, ettei syyskuussa paljoa positiivistä ollut, pitää yrittää miettiä niitä pieniäkin positiivisiä asioita!

♥ Koulu! Tykkään ihan tosi paljon olla koulussa, meillä on aivan ihana luokka ja ala tuntuu ihan omalta ainakin just nyt.

♥ Syksyn eka kerta salikerta! Salille kerkesi tulla jo ikävä kesän aikana.

♥ Maanantai vapaat! (Tässä jaksossa kaikki maanantait vapaita!)

♥ Vain elämää, yksi niistä ainoista ohjelmista mitä televisiosta katson!

♥ Match show, jossa kävin tutun koiran kanssa pokaalin nappaamassa 

♥ Auringonkukat!

Tuparit, ihanien ystävien kanssa 

♥ JVG: n juhlakonsertti Hartwal Areenalla! (Siitä ehkä lisää ensiviikolla ;))






Mikä oli teidän syyskuun positiivisin juttu?